Vuonna 2014 valmistuneella tykkisluuppi Dianalla järjestetään monenlaisia yleisötapahtumia, mutta myös yksityisiä tapahtumia. Unohtumaton meriristeily on ulottuvillasi, sillä matkoissa matkantekoa elävöittää 1700-lukulainen miehistö. Vaihtoehtoina on esimerkiksi opastus Amiraali Chapmannin johdolla tai historiannälkäisten makuun suunniteltu Ruotsinsalmen sodan elävöittäminen.

Meriristeily

Rauhallisimmille, purjehduksen rakastajille on luvassa kahden tunnin meriristeily tai kuljetus Suomenlinnaan. Risteilylle voi lähteä sekä Suomenlinnasta että Helsingin Kruunuhaasta. Purjehdukset on suunniteltu erikseen niin lapsille kuin aikuisempaankin makuun. Purjehduksia voi saada joko yksityisille ryhmille tilauksesta tai kesäisin kolmesti viikossa järjestettäviä yleisöpurjehduksia sekä perheille että aikuisempaan makuun. Purjehduksille ei tarvitse tehdä erikseen varausta.

Millainen alus Diana on?

Tykkisluuppi Diana kyyditsee matkustajia.Tykkisluuppi Diana on 1700-luvun mallista rakennettu ainutlaatuinen alus. Alkuperäisiä tykkisluuppialuksia ei nimittäin ole enää jäljellä yhtäkään. Viaporissa sijaitsee siis yksi ainutlaatuisista Ruotsin ja Suomen historiallisista aluksista. Kevyet ja pienet alukset suunnitteli arkkitehti Fredrik af Chapman ja näitä aluksia käytettiin erityisesti 1790-luvulla kuningas Kustaa III:n sodissa Venäjää vastaan.

Tykkisluuppi Diana rakennettiin Suomenlinnan telakalla vuosina 2010 ja 2014 alkuperäisiä rakennustekniikoita käyttäen, mutta eroaa hieman alkuperäisistä malleistaan siinä, että sen kansi kätkee alleen myös moottorin, jotta sujuva matkanteko onnistuisi kaikissa olosuhteissa. Diana kastettiin kesällä 2014 linnoitustöiden johtajan kreivi amiraali Augustin Ehrensvärdin aluksen mukaan, joka suoritti ensimmäisen purjehduksensa kesällä 1747.

Mitä matkoilla on otettava huomioon?

Kaikilla matkoilla on huomioitava, että Diana on avovene, joten säänmukainen varustus on suositeltavaa. Merellä voi olla viileää lämpiminäkin päivinä. Matkalle on hyvä ottaa mukaan lämmin ja rento vapaa-ajanasu ja sateen varalta sadetakki tai aurinkoisena päivänä aurinkorasvaa. Myös vesipullo on hyvä ottaa mukaan. Lapset saavat osallistua vain aikuisen seurassa.

Kaikille avoimia tapahtumia ovat 1700-luvun aikaiset yleisöpurjehdukset, joihin ei tarvitse ennakkovarausta. Vuonna 2018 purjehduksia järjestetään kesäaikaan, 17.6. – 4.8. Tällä matkalla Suomenlinna nähdään mereltä käsin ja kuullaan sekä linnoituksen, saaristolaivaston että tykkisluupin historiaa draaman keinoin ja historiallisesti pukeutuneiden oppaiden avustuksella. Yleisö pääsee halutessaan avustamaan purjeiden nostossa ja laskussa sekä vahvimmat auttamaan soudussa. Voi vain kuvitella, millaista olisi soutaa 1700-luvun mallisilla airoilla. Nyt on mahdollista päästä kokeilemaan, onko tarpeeksi voimaa soutaa 8,5 metrisellä ja kaksikymmentä kiloa painavalla airolla.

Millaisia purjehduksia on tarjolla?

Yleisöpurjehduksia järjestetään keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin. Omaa vuoroa odotellessa voi tarvita tekemistä, jota kannattaa miettiä jo etukäteen.

klo 12:30 perhepurjehdus ja klo 15:30 yleisöpurjehdus. Elokuun lauantaisin järjestetään myös 12:30 perhepurjehdus ja 15:30 yleisöpurjehdus.

Ryhmäkierroksia järjestetään myös tilauksesta touko- syyskuussa, ja niitä on saatavilla moneen eri makuun. Kierroksen voi laatia mieleisekseen ja tarjolla on ruokailu, opastettu kierros linnoituksessa ja kokoustila Suomenlinnasta. Vaihtoehdoiksi voi valita joko kahden tunnin Viapori-risteilyn, puoli tuntia kestävän kuljetuksen Suomenlinnan ja Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevalta Halkolaiturilta tai enemmän lapsille tai historiasta kiinnostuneille suunnatun Amiraali Chapmannin tarjoaman meriseikkailun.

Lisäksi on tarjolla myös retkin soutamalla Suomenlinnan ympäri taikka Ruotsinsalmen Sota 1790-luvulla -spektaakkeli, joka tarjoaa tykkien pauketta ja hienon merispektaakkelin. Tilauspurjehduksien ryhmien koon tulisi olla korkeintaan 40 henkeä. Kaikki tilatut ryhmäkierrokset on mahdollista saada suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Soudut Suomenlinnaan ovat mainio lihasharjoitus ryhmille, jotka haluavat kohottaa lihaskuntoa, nauttia meri-ilmasta ja kohottaa ryhmähenkeä. Soutumatkan kesto on noin kaksi tuntia ja souturyhmän koko olisi hyvä olla vähintään 16 henkeä airojen painavuuden takia, mutta maksimissaan 30-40 henkeä. Kierrokselle osallistuminen vaatii hyvää peruskuntoa ja matkaan voi lähteä joko Halkolaiturilta tai Suomenlinnasta. Matkalle on mahdollista ottaa mukaan myös Fredrik af Chapman, joka kertoo Ruotsin laivaston historiasta.

Valistusajan meriseikkailu on kahden tunnin kestävä näytelmällinen risteily, jossa historialliset hahmot vievät matkaajat aikamatkalle Kustaa III:n Ruotsin aikaan. Esityksessä Amiraali Chapman ja Kapteeni Arnkhil valmistelevat saaristolaivan lähtöä merille ja tarvitsevat apua miehistöön. Purjehduksella kuullaan laivaston ja Viaporin historiasta ja matkaajat pääsevät halutessaan avustamaan miehistöä purjeiden nostossa ja laskussa sekä soutamisessa.

Lasten valistusajan meriseikkailussa historialliseen tunnelmaan pääsee sisälle leikin kautta ja draaman keinoin. Lapset pääsevät avustamaan 1700-luvun pukuihin sonnustautunutta miehistöä. Luvassa on tärkeiden taitojen opettamista, kuten purjeiden nostoa ja solmujen tekoa, sekä lipuilla tehtäviä signaalimerkkejä. Purjehdus tarjoaakin elävän kokemuksen siitä, millaista olisi ollut seilata tykkisluupilla 1700-luvun merillä.

Ruotsinsalmi 1790 -purjehdus tarjoaa aidon kokemuksen siitä, millaista oli Kustaa III:n aikaisessa Ruotsinsalmen taistelussa. Mukana on tykkien pauketta ja purjehdusta värittävät historialliset henkilöhahmot ja tykkimiehet. Matkaajilla on mahdollisuus auttaa purjeiden nostossa ja laskussa sekä soutamisessa.